And suddenly the semester has gone

Tämän viikon tiistaina tein viimeisen final-examin ja koulun osalta vaihtoni on ohitse. Outo olo koska tästä paikasta on tullut mulle jo jonkinlainen koti, ja tunne siitä et viikon päästä nämä rutiinit ja ihmiset ei ole osa mun arkea.. Haikea tunnelma kuvastaa fiilistä. Eilen hyvästelin suurimman osan kavereista ja parin seuraavan päivän aikana käyn useampaankin otteeseen lentokentällä kantamassa kavereiden laukkuja. Oon pyrinyt sanomaan että mä en hyvästele, me nähdään vielä! Huikeita ihmisiä on tullut kohdattua ja en kadu tänne tuloa. Oma lentoni lähtee 1.7 ja sitä ennen pitäisi tehdä vaikka ja mitä!

Okei, eihän tää aivan ruusuilla tanssimista oo aina ollut. Seuraa pieni terapeuttinen avautuminen, joten tän voi ohittaa hyvillä mielin. Oon kadottanut tai hajottanut lähes kaiken vähänkään arvokkaan mitä mulla oli mukana. Nimetäänpä muutama: rannekello, läppärin latausosa, muistikortti, puhelin sammuilee...:D Kulttuurierot korealaisiin on olleet aika lieviä ja siedettäviä kaikessa muodossaan. Korealaiset on aika mahtavia <3 

 Ongelmaksi  on pikemminkin tullut ero muiden oman mantereen asukkien välillä; kyllä, vaadin että kengät otetaan pois minunkin asuntolahuoneessa ei vain omassa. Ja se iänikuinen vaihtaripiirien pienuus... Olo on ollut välillä kuin ala-asteella jossa toisten kanssa ei suostuta leikkimään koska niillä on vääränlainen penaali (kahden keski euroopan maan riidat huoh). Joskus on uuvuttavaa kun mun mielestä korealaisten kirosanojen kylväminen kaverin äidille ei ole oikein. Ja ehdottomasti pitäisi puhua englantia jos porukassa joku ei ymmärrä vaikkapa ranskaa. Siis joo, nää on aika ääripäästä mutta kun joskus on niitä huonoja päiviä. Ja koeviikkoja. Ja silloin ei tahdo joutua tähän. Valitus ohi. Onneksi mulla oli mahtava kämppis ja ihania ihmisiä  :) 

Mun fiilikset yleisesti parani midtermi-masennuksesta kun pääsin poistumaan Seoulista ja pääsin käymään Busanissa ja Kyotossa. Busanin reissu oli valitettavan lyhyt viikonloppu ja ei ehditty menemään rannalle josta Busan on oikeasti kuuluisa.  Busaniin pääsee joko junalla tai bussilla. Hintaero ei ole kovin suuri kun vertaa Suomen hintoihin, mutta päädyimme ottamaan luxury-bussin jossa oli leveät nahkaistuimet ja suuri jalkatila.  

Meidän hostelli oli jollain hämärällä sivukujalla love-hotellien ympäröimänä, mutta reissu oli erittäin rentouttava.Kävimme kiipeilemässä vuoristolla (mountain hiking apua mitä sekin on nyt suomeksi haha) kokonaiset 4,5 tuntia. Ei meidän ihan noin pitänyt tehdä, mutta vuorelle menevä hissi olikin pois käytöstä, joten päädyimme ensin kiipeämään vuorelle, tulemaan alas, kiipeämään toiselle jne.. Kärsin hieman enemmän kuin olisi ollut terveellistä ja kaaduin alastullessa. Mutta oli se sen arvoista! 

 Toisella vuorella oli temppeli nimeltä Seokbulsa. Osa kavereista oli jo käyneet siellä aiemmin ja sanoivat että se on ehdottomasti paras paikka käydä Busanissa. Ja ei ne ihan väärässä olleet :) Vuoren kallioseinämään oli kaiverrettu suuria buddha patsaita ja näkymät oli mahtavia. 

Busanin reissun jälkeen kävimme Kyotossa. Olen käynyt kolme kertaa aiaisemmin Japanissa, joten suunnittelu jäi sitten kokonaan mun harteille. Mukaan lähti kaksi kaveria ja oltiin neljä päivää (kiitos koulun josta ei vain ollut lomia ja niitä ei oikein saanut ottakkaan). Lennettiin Osakaan ja junalla päästiin suoraan lentokentältä Kyotoon. Tavoitteena oli nähdä mahdollisimman paljon joten kävelimme yli 30 kilometriä 3 päivän aikana :D Olin melkein toipunut Busanin kiipeilystä ja taas urheilemassa haha. Mutta nyt voin sanoa että näin viimein kaiken mitä olen siellä halunnut nähdä.