torstai 4. huhtikuuta 2013

Gamsahamnida ^^

Sori on kestänyt jonkin aikaa viime kirjoituksesta. Päivät menee todella nopeasti ja oon lisäksi maannut paljon sisätiloissa potien nielutulehdusta (olettaen että se on nielutulehdus kuten googletranslater väitti). Olin siis seikkailemassa yliopiston kyljessä olevassa sairaalassa. Kolme viikkoa jatkunut kurkkukipu vei voimat, ja kävin testaamassa paikallisen terveydenhuollon. Mulle annettiin venäläinen tulkki jonka avulla koitin selittää oireita parhaani mukaan..:D Lopulta googlen ja viittomisen avulla sain ymmärretyksi mikä on vikana, ja sain kasan lääkkeitä mukaani. Jokaiselle päivälle 10 pilleriä ja huikka jotain siirapiksi kutsuttua lääkettä joka oikeastaan haisee minttuviinalle.. Ekan päivän jälkeen kipu on tiessään joten kiitos korea ja heidän lääketiede :)

Muuten olenkin sitten koittanut kiertää ympäri Soulia mahdollisimman paljon. Ajattelin mainita joitain juttuja mitä ollaan tehty, vaikka nähtävyydet ei ehkä olekkaan niin..noh.. Siis Soulissa on todella paljon tekemistä, koettavaa ja nähtävää. Kulttuuri on aivan mahtava, mutta turisti joka haluaisi nähdä historiaa ja suuria monumentteja pettyy jos odottaa löytävänsä Euroopan suurkaupunkiin verrattavan kulttuuriähkyn. Muuan ranskalaisia asia on ketuttanut, kuten moni muukin asia, mutta mielestäni täällä on mahtava olla !

Aikaisemmin kävimme kiertelemässä porukalla vanhoja palatseja. Niitä löytyy keski-kaupungista useampi vieri vieressä, ulkopuolelta vain muutamia.

Gyeongbokgung Palace



Changdeokgung Palace

Tämän lisäksi kävimme katsomassa kissa-kahvilaa <3 Tämän tyyppiset kahvilat ovat viihdyttäviä; samantapaisia on mm. prinsessa ja koira kahvilat. Soulissa on myös paljon julkkisten omistania kahviloita, joten jos sattuu pitämään Korealaisesta musiikista, voi tukea omaa suosikkiaan käymällä heidän ravintoloissaan. Ehwa yliopiston vieressä olevassa kissa-kahvilassa oli noin 20 kissaa. Sisäänpääsyn hinta oli 7000wonia (10,000won on noin 7e) ja siihen sisältyi valinnainen juoma. Samalla kun nauttii kahvista, kissojen kanssa sai leikkiä ja paijata. Erinomainen rentoutumispaikka! 




Nähtävyyksiä olemme siis jo jonkinverran käyneet katsomassa :)
Viihteelläkin olen ehtinyt käydä jo tarpeeksi vähäksi aikaa. Viime viikolla oli mm. Gangnam-club-tour, jonka tarkoituksena oli maksaa yksi sisäänpääsy jonka hinnalla sai sitten mennä viiteen gangnamin yökerhoon. Päädyimme lopulta vain kahteen, joista toisessa sain syystä tai toisesta ravintolapäällikön käyntikortin..:D Kuulin myöhemmin että sillä saattaa olla oikeasti arvoa, nimittäin sisään voi yrittää päästä ilmaiseksi näyttämällä tätä portsarille. Saa jäädä ehkä kokematta.

Lopuksi vielä pari kuvaa, on vähän hektinen tilanne kiitos P-korean ja ääliömäisten uhkausten. Pari seuraavaa päivää saa näyttää mitä tästäkin tulee. Mutta olen tehnyt matkailmoituksen, joten niin kauan kun suurlähetystöstä ei tule mitään uhkaavaa, olen rauhallinen.

Kalamarkkinat

Sticker photobooth


Hanok village, vanhaa aluetta joka on suosittu historiallisten elokuvien kuvausalue.

Kevät on täällä <3

..awkward..
Eli tilanne mikä on, mutta edetään sen mukaan :) Kuulemisiin taas!